Soodataikina -koristeet

Jump to recipe

Kaksi vuotta sitten tein ensimmäistä kertaa tällä ohjeella söpöjä soodataikinakoristeita. Tänä vuonna on lapsen vuoro!

Taikina on helppo tehdä ja ainekset saattavat löytyä valmiiksi omasta keittiön kuiva-ainekaapista. Tähän käytetään vain maissitärkkelystä, ruokasoodaa ja vettä. Ei sen hankalampaa.

Taikina-ainekset

Taikinan tein valmiiksi päivällä ja säilytin sitä märän keittiöpyyhkeen alla siihen asti, kun poika pääsi illalla aloittamaan askartelun. Säilytin taikinaa märän pyyhkeen alla, koska taikina alkaa kuivumaan pinnasta yllättävän nopeasti ja muuttuu halkeilevaksi ja vaikeaksi käsitellä.

Piparkakkumuotit toimivat mainiosti muotteina, mutta jos niitä ei ole, voi muotoilun hoitaa vaikka juomalasilla. Toki jos on oikein inspiroituneessa tilassa, voi taikinasta tehdä haluamiansa kuvioita myös veitsellä, esim. sapluunaa apuna käyttäen.

Valmiit koristeet

Narun mentävä reikä on tehtävä koristeeseen ennen uunissa kuivausta ja me teimme ne siveltimen väärällä päällä. Homman ajaa toki myös pilli, mutta koska olemme siirtyneet kestopillien käyttöön, päädyimme tähän ratkaisuun.

Lapsi sai aikaan aivan ihania sydämiä ja tähtiä! Painatukset hän teki jälkiruokalautasen pohjalla, mutta näihin voi painella kuvion millä vain, vaikka legopalikoilla! Vähän liikaa huomasin alkuun huseeraavani mukana, mutta sitten tajusin taas kerran, että hän on 9-vuotias ja osaa tehdä jo vaikka mitä.

Joulukoristeet

Seurasin tehdessä Kodin Kuvalehden ”Soodataikina -koristeet hurmaavat keveydellään. Tee itse kauneimmat kuusenkoristeet!” -ohjetta.

https://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/ruususuu_ja_huvikumpu/soodataikina_koristeet_hurmaavat_keveydellaan_tee_itse_kauneimmat