Meksikolainen kasviskeitto maistuu nachosipsien kanssa koko perheelle. Keitto on vähärasvainen, vähäkalorinen ja täynnä kasviksia. Keitosta riittää syötävää, eikä hintakaan huimaa päätä!
Meillä tämä keitto on ollut hitti jo vuosia. Kun keiton tarjoilee nachosipsien kanssa, muuttuu se yhtäkkiä aivan erityisen mielenkiintoiseksi lapsen, sekä aikuisen silmissä. Todellisuudessä kyse on budejttiruoasta ja hyvinkin perinteisestä kasvikeitosta, johon on lisätty vain ripaus nachotaikaa!
Ingredients
1 1/2 rkl oliivilöjyä
Iso sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
3 porkkanaa
10 dl vettä
2 hyvää kasvisliemikuutiota
1 tölkki tomaattimurskaa
1 kesäkurpitsa
Vihreitä papuja (tuore tai pakaste)
2 tl oreganoa
2 tl juustokuminaa
1 tl chilijauhetta
Suolaa ja pippuria maun mukaan
2 purkillista papuja (käytin musta- sekä valkopapuja
1 rkl sitruunamehua
1-2- dl pakastemaissia
Tuoretta korianteria kimpullinen
Nachoja tarjoiluun
Instructions
Lämmitä öljy kattilassa ja kuullota siinä sipuli, valkosipuli ja pilkotut porkkanat.
Lisää joukkoon tomaattimurska, kiehuva vesi ja liemikuutioit. Sekoita hetki ja lisää sitten mukaan kesäkurpitsan palaset ja mausteet sekä suola.
Kun porkkanat ja kesäkurpitsa ovat pehmenneet, lisää mukaan vihreät pavut, huuhdotut purkkipavut, maissi, sitruunamehu ja pilkottu korianteri. Keitä vielä hetki niin, että kaikki ainekset ovat lämmenneet, mutta eivät pehmenneet liikaa.